Anne te Velde-Luoma

Minun tarinani

Ensimmäiset tavarakerrostumani muodostuivat 1990-luvulla kolmen lapsen kotiäitinä Hollannissa. Venäjänkielen gradumateriaalin ohella niistä löytyi nappeja vailla oleva pojan kauluspaita, kaavalehtiä, paikattavia sukkia, kirjoja, lukemattomia lehtileikkeitä, muutamaan sivuun saatettuja valokuvakansioita, postimerkkikokoelma, reseptejä, käyttöohjeita, konserttiohjelmia, lomaesitteitä, kuitteja, lippuja ja lappuja. Oma lukunsa olivat lasten askartelutyöt, ensimmäiset harakanvarpaiset kirjeet joulupukille, maitohammaskokoelmat ja pieneksi käyneet mutta liikuttavat kenkäparit. Huoneeni oli muistojen, materiaalien, ideoiden ja keskeneräisten projektien hautausmaa, jossa saattoi tehdä arkeologisia löytöjä.

Vuonna 1999 aloitin uuden elämän taideakatemiassa graafisen suunnittelun opiskelijana. Samaan aikaan sattui silmiini lehtiartikkeli, jossa kerrottiin hollantilaisesta professional organizerista. Sydämeni alkoi pamppailla: oli siis muitakin paljouksien kanssa kamppailevia, oli tietoa ja ratkaisuja! Kävin koulutuksen ja liityin vastaperustettuun ammattilaisten yhdistykseen. Taideakatemiassa tein lopputyökseni julistekampanjan jahkailijoille. Sen teoria perustui Barry Schwartzin teokseen The Paradox of Choice ja se tiedotti helpon päätöksenteon periaatteista.

Neljä vuotta myöhemmin kohtalo kolkutti ovea rintasyöpädiagnoosin muodossa. Hoidoista toivuttuani tiesin että loppuelämäni halusin käyttää merkityksellisten asioiden parissa ja ihmisiä auttaen. Päätin jakaa tietoni tavarakevyen elämän ihanuudesta. Sairastuminen se vasta olikin auttanut suhteuttamaan tavaroiden, papereiden ja projektien merkityksiä. Niistä on vähän apua jos oma elämä on uhan alla. Päinvastoin, ne sumentavat ajattelun, vievät huomion tärkeiltä asioilta ja antavat huonon omatunnon. Ja pahinta: ne syövät ajan, joka pitäisi investoida niihin läheisiin ihmisiin ja asioihin, joiden ansiosta elämästä tulee merkityksellistä.

Perustin Hollannissa yritykseni ja löysin asiakkaita. Erityisesti minuun tekivät vaikutuksen heidän kärsimyksensä: miten lukemista odottavat kirjat, katsomista vaativat elokuvat, järjestämistä vailla olevat valokuvat heitä painoivatkaan. Miten virheostokset, toisten jälkeensä jättämät romut, tai lahjaksi saadut, perityt, löydetyt tai voitetut esineet heidän aikansa veivätkään. Miten epäjärjestyksen keskellä muiden ihmisten tapaaminen lykättiin hamaan tulevaisuuteen – niin pitkälle, että kukaan ei enää tullutkaan. Elottomasta materiasta valmistetut esineet pitivät näitä huolellisia, hyviä ja ainutlaatuisia ihmisiä ankarassa otteessa, ja pilasivat heidän elämänsä.

Miten kuollut materia voi hallita ihmistä niin että se varastaa elämän?

Kymmenien tuhansien vuosien ajan esivanhempamme osasivat metsästäjä-keräilijöinä mestarillisesti sopeutua niukkuuteen. Kun niukkuus 50 vuotta sitten loppui, alkoi uusi vaihe, joka vaatii uudenlaisia sopeutumistaitoja. Mutta metsästäjä-keräilijästä tulee nykyoloissa helposti haalija-vaalija, joka pahimmassa tapauksessa menehtyy päälle kaatuvien varastojensa keskelle, kuten Collyerin veljeksille kävi jo 1940-luvulla New Yorkissa.

Onneksi meidän ei tarvitse odottaa evoluution toimia muuttuaksemme viisaiksi valitsija-karsijoiksi, vaan me voimme vapautua epäolennaisen materian ikeestä itsekin. Se, että olet löytänyt tiesi näille riveille tarkoittaa sitä, että tiedostat jo tilanteen ja etsit vastauksia. Se on paras motiivi oman elämän yksinkertaistamiselle!